Joululomalla innostuin taas maalaamaan, koska siihen vaihteeksi oli taas hyvää aikaa. Vaikka tykkään maalata eläimiä, on välillä kiva tehdä jotain muutakin. Niinpä tummanpunaruskealle pastellimaalauspaperille syntyi tällä kertaa asetelma suppilovahveroista.

IMG_2964-normal.jpg

Tämän työn maalaaminen oli aikaa vievää, koska pieniä yksityiskohtia tuli paljon. Toisaalta "nihraaminen" on minun heiniäni. Maalatessani unohdin ajan kulun täysin!

Tässä vielä tuore maalaus kehystettynä. Paspartuurin osuus on ehkä hieman liian hallitseva ja värikin voisi olla toinen, mutta en tähän hätään löytänyt kotoa toisenlaisia kehystytarvikkeita.

IMG_2967-normal.jpg

Olen tähän saakka maalannut työni irtopapereille, joita olen säilytellyt rullalla milloin missäkin. Ennen joulua ostin ensimmäistä kertaa pari lehtiötä (Daler & Rowney sekä Canson-merkkiset) pastellimaalauspapereita ja pakko sanoa, että kyllä kannatti! Ainakin tuo Cansonin paperi on hyvälaatuista ja lehtiöissä paperit säilyvät hyvin.

Seuraavaa työtä olen jo miettinyt, mutta mielessäni on useita aiheita enkä vielä ole päättänyt, mitä niistä lähden työstämään. Sen aika näyttää!