Iltapuhteina olen vääntänyt kortteja, taas vaihteeksi, lähestyvän ystävänpäivän innoittamana. Aivan kaikille ystävilleni en ehdi kortteja tekemään. En halua ottaa tästä(kään) hommasta itselleni hirttä niskan päälle. Teen sen, minkä mukavasti ehdin. Kieli vyön alla en ala kortteja vääntämään! KUVAT KADONNEET

Jonkin verran olen neulonutkin, mutta vielä ei ole valmista tullut... Tai yksi työ on muuten valmis, mutta vetoketju puuttuu. Milloinkahan senkin saisi ommeltua paikoilleen? No, sen aika näyttää. Olen päättänyt hiljentää tahtia, ihan tarkoituksella. En halua tappaa itseäni kiirehtimällä koko ajan paikasta toiseen tai haalimalla suorituksia. Elämästä voi nauttia muutenkin kuin koko ajan olemalla tuottava ja tehokas, keräämällä suorituksia. Haluan välillä olla vaan! Löhöillä sohvalla ja katsella, kuinka koirat jyystävät puruluita, kuunnella lasten sanailua iltapalan lomassa, ihmetellä lintulaudalla siemeniä syöviä talitinttejä. Minulla ei ole kiire mihinkään eikä minun ole pakko koko ajan tehdä jotain hyödyllistä. Tätä olen viime aikoina yrittänyt iskostaa mieleeni ja ehkäpä tämän asian ankara pohtiminen onkin alkanut tuottaa tulosta. Ainakaan en tunne itseäni enää niin väsyneeksi kuin aivan alkuvuodesta! Luulen, että kun välillä ottaa vähän rennommin ja armahtaa itseään, energisyys ja luovuus palaavat takaisin aivan itsestään... Eräänä päivänä ehkä huomaan, että jaksankin taas touhuta entiseen malliin ilman että tekee mieli välillä pötkistellä sohvalla! Mutta juuri nyt en ota stressiä tekemättömistä töistä.

Kiireetöntä loppuviikkoa kaikille. Älkää ottako stressiä blogienne päivittämisestä, askartelujen tai käsitöiden valmistumisesta. Kaikki aikanaan - hiljaa hyvä tulee!