Syysloma tuli tarpeeseen. Iäkäs isäni oli viikon verran sairaalassa ja stressasin asiaa sen verran, että en saanut kunnolla nukuttua, tuli vatsaoireita ym. Nyt kun isä on taas kotona, voin osittain huokaista helpotuksesta. Täysin kunnossa isä ei kuitenkaan vielä ole, sillä hän sai keuhkotulehdukseen käytetystä kortisonista ikäviä sivuvaikutuksia: harhanäkyjä. Tätä ongelmaa hoidetaan nyt psyykenlääkkeellä, joka tekee isästä aivan vieraan ihmisen! Onneksi lääkitystä on tarkoitus jatkaa vain muutamia viikkoja. Jospa isä sen jälkeen palautuisi ennalleen. Toivossa on hyvä elää!

Huoli isästä kalvaa mieltä, mutta muuten loma on alkanut hyvin. Kävin lauantaina maastoilemassa ensimmäistä kertaa uudella tallilla. Ystävällinen tallityöntekijä Anna lähti arabitammallaan näyttämään minulle tallin omia maastolenkkejä ja ilokseni huomasin, että oma ruunani oli melko rauhallinen, vaikka menimme sille täysin oudoissa maisemissa. Teimme rauhallisen käyntilenkin ja kaikki meni hyvin. Ainoa hässäkkä syntyi siitä, että ruuna tunki kerran turpansa liian lähellä tammaa, josta suivaantuneena tamma potkaisi ruunaani rintaan. Eipä heppani tuosta ollut moksiskaan sen enempää kuin minäkään - hyvä opetus se vain oli. Potkun jälkeen ruuna piti visusti huolta siitä, ettei mene metriä lähemmäs tamman takapäätä!

Sunnuntaina oli ystäväni neiti J:n vuoro käydä ratsastamassa, lähdin pikkukoiran kanssa lenkille mukaan näyttämään hänellekin maastoja. Neiti E näki ensimmäistä kertaa elämässään hevosia ja oli aika ihmeissään, jopa peloissaankin. Mutta voi kuinka ystävällinen heppamme olikaan Neiti E:tä kohtaan! Otin tarkoituksella neitokaisen syliin ja vein koiran aivan hepan lähelle, siinä nämä kaksi minulle rakasta olentoa sitten haistelivat toisiaan. Heppa selvästi hyväksyi pienen koiran, Neiti E:tä kyllä hirvitti, sen huomasi! Lenkillä neiti kuitenkin piti huolen siitä, ettei jää hevosesta jälkeen. Aina kun neiti J ja ruuna saivat meihin lällissä rämpiviin matkalaisiin välimatkaa, tuli Neiti E:lle kova kiire kuroa välimatka umpeen. Se oli kyllä hupaisaa. Ja aina kun ruuna teki koiran mielestä jotain outoa, esim. päristeli, pieraisi tai pysähtyi kakkaamaan, alkoi Neiti E murista... Huvittavaa sekin. Neiti E:stä saattaisi tulla hyvä paimenkoira, jos sellaiselle olisi tarvetta! Jos koiran ottaisi useammin mukaan tallille, se tottuisi varmasti hevosiin piankin ja lakkaisi arastelemasta niitä. Samalla neiti tottuisi auton kyydissä olemiseen. Oli työn ja tuskan takana saada neiti auton "sikaosastolle"... Kuitenkin koiran on pakko tottua matkustamaan siellä, koska ei se voi loppuelämäänsä matkustaa takapenkillä lasten sylissä. Se ei ole todellakaan mikään turvallinen tapa kuljettaa koiraa.

Sain viikonloppuna myös siivottua ja kaiveltua talvivaatteet esille vintiltä. Eilen kävimme shoppailemassa ja matkaan tarttui kenkäteline tuulikaappiin ja muutama mappihylly yläkertaan. Nyt ovat lasten Aku Ankka-kirjat järjestyksessä, samoin tuulikaapissa lojuneet kengät! Olen aika tyytyväinen nyt. Vielä olisi tarjolla  pihahommia, mökin laitto talviteloille, akvaarionsiivousta... Mutta uskon, että aikaa jää myös käsitöille ja askarteluun. Jotain pientä olenkin jo saanut valmiiksi, mutta niistä laitan kuvia myöhemmin.

Lomahan on vasta alussa...