Viikko sitten perjantaina ruunamme muutti uuteen kotiin. Viimeinen päivä vanhalla tallilla oli outo: isäntäväki ei vaivautunut edes tervehtimään, vaikka itse olin valmistautunut jäähyväisiin. Olisin halunnut vielä kiittää hepan hyvästä hoidosta ja toivottaa hyvää jatkoa ja menestystä liiketoimiin. Mutta koska olin heille kuin ilmaa, päätin minäkin jättää lähestymisyritykset sikseen. Sekin suututti, että hevoselle ei oltu laitettu karsinaan lainkaan iltaheiniä, vaikka olin etukäteen ilmoittanut, että lähdemme pois vasta illalla. No, hain sitten niitä heiniä itse. Olinhan kuitenkin maksanut koko kuun vuokran ja hintaan sisältyi myös nuo iltaheinät. Siitä huolimatta tunsin itseni lähes varkaaksi hakiessani heiniä heinävarastosta. Uskomatonta.

Hyvä ystäväni, kokenut hevosihminen, oli lupautunut avukseni lastaamaan jästipäistä hevostani. Myös mies tuli avuksi ja hyvä niin, sillä eihän ruuna suosiolla traileriin halunnut mennä! Yli tunti meni pelehtiessä ja kokeillessa erilaisia menetelmiä. Aluksi yritimme vain taluttaa ruunan koppiin. Heppa teki joka kerta stopin viimeistään lastaussillan puolivälissä. Edes kauroilla houkuttelu ei auttanut kuin nimeksi. Sen jälkeen päätimme peittää ruunan silmät. Heitimme takkini hupuksi ja sitten ystäväni talutteli heppaa ympäri tallin takapihaa jotta se kadottaisi suuntavaistonsa. Turha toivo, heppa aavisti kyllä missä koppi on ja kun ystäväni yritti taluttaa sitä sinne, tuli stoppi jälleen. Raivoaminenkaan ei heppaan tepsinyt, eikä kevyt piiskalla läpsyttely. Päinvastoin, se sai hepan entistä jääräpäisemmin perääntymään kopin luota.

Olin jo vaipua epätoivoon, mutta onneksi ystäväni ei lannistunut. Vaihdoimme lyhyen riimunnarun pitkään liinaan ja ystäväni meni kopin etuosaan, kieputti liinan etupuomin ympäri ja sitten alkoi hitaasti vetää ruunaa koppia kohti, samalla kauroilla houkutellen. Jos heppa halusi perääntyä, se sai löysää, näin vältimme vetopaniikin. Kun tätä oli jonkin aikaa touhuttu, ruuna oli jo pariin kertaan saatu koppiin, tosin aina sillä seurauksella, että se pakitti äkisti ulos kopista. Otimme viimein pari uuttaa liinaa avuksi ja miehen kanssa viritimme ne ruunan takaliston taakse. Näin viimein saimme hepan lastattua!

Olen tyytyväinen tuohon lastaushommaan. Se meni kaikesta huolimatta paremmin kuin viimeksi kolme vuotta sitten. Silloin ruuna kiskottiin väkisin koppiin ja paniikissa olimme sekä minä että hevonen. Nyt tilanne oli rauhallinen ja ruuna meni koppiin omasta tahdostaan, vaikkakin jouduimme hieman painostamaan sitä.

Puolen tunnin ajomatka uudelle tallille meni hyvin. Muutaman kerran hirnuttuaan uusille lajitovereille heppa alkoi rauhallisesti syödä heiniä uudessa karsinassaan ja näytti kotiutuvan heti.

Olen yllättynyt siitä, että mitään vaikeuksia hepan kanssa ei ole nyt ollut. Toki se hieman katselee ympärilleen ja eilen, kun oli kovin tuulista, säikkyi kentällä tavallista enemmän. Se on kuitenkin normaalia. Muuten polle käyttäytyy kuin olisi jo pitkäänkin asunut uudessa kodissaan! Olen tyytyväinen myös tallin ilmapiiriin. Ihmiset ovat ystävällisiä, kaikki tervehtivät ja juttelevat. Yhtään hapannaamaa en ole nähnyt. Toivottavasti en ole sellainen itsekään!

Maastoon lähtöä jännitän, mutta yksi hevosenhoitajista on lupautunut sinne kaveriksi. Myös neiti J on luvannut olla avuksi. Ehkäpä maastoilukin alkaa sujua, kun aloittaa homman rauhallisesti eikä lähde heti kovin pitkälle lenkille.

Olen kaikin puolin oikein tyytyväinen tallinvaihtoon!!! Vanhalle tallille ei ole ikävä tippaakaan, vaikka ei sekään mikään huono paikka ollut. Mutta nyt on hyvä. Tykkään siitä, että heppa on nyt niin lähellä.

Näin tyytyväiseltä heppa näytti viime sunnuntaina uudessa tarhassaan: