Jo lähes kolmen viikon ajan olen pähkäillyt, siirränkö hevoseni nykyisestä tallipaikasta toisaalle vai en. Olen tehnyt laskelmia, soitellut karsinapaikoista puhelin kuumana ja ajellut pitkin pitäjiä talleja katsastamassa. Useimmista näkemistäni tallipaikoista löytyi jotain "vikaa": esimerkiksi joko karsinat olivat liian heppoiset meidän hurjalle ruunalle tai sitten tallilla ei ollut kenttää tai sitten touhu vaikutti muuten vain liian epämääräiseltä tai erikoiselta minun makuuni. Kaikista katsomistani paikoista löytyi myös paljon hyvää: kauniita maisemia, upeita maastoja, mukavia ihmisiä... Olenkin joutunut punnitsemaan erilaisia asioita yksi toisensa jälkeen niin että pääni on ollut välillä aivan sekaisin. Olen joutunut pohtimaan, mikä hevosharrastuksessa on minulle tärkeää. Ovatko hyvät maastot tärkeämpiä kuin esimerkiksi täysihoidon halpa hinta? Vai päinvastoin? Entä onko tärkeämpää se, että talli on lähellä kuin se, että karsinavuokra on edullinen? Lopulta päätin, että tallilta pitää löytyä seuraavat asiat: täysihoitomahdollisuus, riittävän hyvä valaistu kenttä, säännöllinen ruokinta ja muutenkin hyvä hoito , korkeintaan 30 min ajomatka meiltä kotoa ja ennen kaikkea sellaiset karsinat, että hevosen on turvallista asua tallissa. Päätin myös, että en vie hevostani kenenkään yksityisen pikkutalliin, vaan sellaiselle tallille, jossa homma hoidetaan ammattimaisesti eikä pelkästään harrastelijoiden voimin. Heppani kun ei ole aivan peruspolle, vaan edelleen sen käytös voi olla orimaista, vaikka ruunauksesta onkin jo joitakin vuosia. Ja muutenkin se herkästi jännittää uusia asioita ja saattaa sen vuoksi höyrytä aluksi paljonkin uudella tallilla. Kaikki eivät välttämättä tämmöisen hevosen kanssa pärjää, eivätkä ymmärrä herkän pollen monimutkaista sielunelämää... On siinä ollut opettelemista minullakin.

Tallivalikoima kutistuikin sitten yllättäen aika pieneksi omien vaatimusteni vuoksi. Mutta ei se mitään. Löysin mieleisen paikan hevoselle eilen. Talli on työmatkani varrella, vain 5 min. ajomatkan päästä. Kotoakin tallille hurauttaa säästä riippuen 10-15 minuutissa. On hyvät, isot karsinat,  tilaa varusteille, sosiaalitilat ovat viihtyisät, on kenttää ja maneesia ja myös niitä kaipaamiani maastoja. Täysihoito maksaa 420 euroa / kk, joten mikään huippuhalpa talli ei ole kyseessä. Laskimme kuitenkin mieheni kanssa, että siitä huolimatta tulee edullisemmaksi pitää hevosta tällä tallilla kuin nykyisessä paikassa, jonne on meiltä kotoa matkaa noin 25 km. Laskimme, että ajoa kertyy kuukausittain noin 400 km vähemmän, jos siirrän heppani lähemmäksi. Sillä on jo merkitystä.

Alustavien suunnitelmien mukaan heppa muuttaa uuteen kotiinsa lokakuun 1. päivänä. En ole vielä irtisanonut vanhaa tallilpaikkaani ja suoraan sanoen irtisanominen jännittää... Kuinka hepan nykyiset hoitajat mahtavat siihen suhtautua, vetävätkö herneen nenään vai osaavatko suhtautua asiaan ammattilaisten tavoin? Irtisanomisen yhteydessä täytynee todeta, että en lähde pois siksi, että olisin ollut tyytymätön nykyisen hoidon tasoon. Ei. Hoito on ollut hyvää ja puitteet hevosen pidolle upeat lukuun ottamatta sitä ikävää tosiseikkaa, että mukavia maastoreittejä tallin läheltä ei ole löytynyt. Suurin syy tallipaikan vaihtoon on raha. Ja ne maastot....

Kauhulla ja mielenkiinnollakin odotan, kuinka saamme koppikammoisen ruunamme kuljetuskoppiin... Viimeksi lastausvaiheessa hevoselta irtosi kenkä, kopin takavalo särkyi, päitset menivät päreiksi ja yhdeltä lastaajista venähti sormi. Toivottavasti tällä kertaa selviämme lastauksesta vähemmillä vaurioilla!

Ja jos hevosen kuljettaminen uuteen paikkaan onnistuukin, niin mikä sirkus mahtaakaan olla sitten uudella tallilla ensimmäisten viikkojen aikana, ennen kuin heppa taas sopeutuu uusiin oloihin... Hoh hoijaa. No, onpahan säpinää tiedossa. "Kun tapahtuu on helpompi hengittää..."