Kesälomani alkoi heti juhannuksen jälkeen ja ensimmäisen lomaviikon vietimme Pargassa, Kreikassa. Kunhan saan matkalla otetut valokuvat purettua, kirjoitan reissusta matkakertomuksen samaan tapaan kuin kirjoitin Kreetalle tekemästämme matkasta.

Ennen lähtöä kuvasin haikeus mielessäni vasta kukkaan puhjenneita unikoita. Tuo unikoiden punainen on niin hehkuva ja upea väri! Sääli, että kukinta kestää vain muutamia päiviä. Matkalta palattuamme kukat olivat jo kuihtuneet.

Myös siniset kurjenpolvet kukkivat koristealtaan vierellä ennen matkaamme ja ne kukkivat edelleen. Piha hehkuu monissa eri väreissä, mutta en ole ehtinut viime päivinä kukkasia kuvailemaan. Palasimme ulkomailta vasta tiistaina viiden aikaan aamulla ja sen jälkeen on mennyt muutamia päiviä toipuessa matkan rasituksista... On ollut ruokakaupassa käyntiä, mansikoiden pakastamista ja muuta.

Tässä kuitenkin muutama kuva unikoista ja kurjenpolvista.