Nämä kuvat otin puutarhassa noin viikko sitten, ennen helteitä ja ukkosia. Pihalla on kukkinut paljon muitakin pensaita ja perennoja, ihan kaikkia kuvia en viitsi tänne blogiini laittaa... Mutta itselleni muistilistaksi, että pihassa ovat blogissani olevissa kuvissa esiintyvien kasvien lisäksi kukkineet jo myös pikkutalvio, pihaamme jostain levinnyt mansikka (joka ei ole ahomansikkaa vaan jotain muuta), virpiangervo, norjanangervo, kirsikkapuu, omenapuu, sireeni, rentukka, särkynyt sydän ja iiris.

Mutta tässä nyt näitä kuvia.

Rinteessä naapurin ja meidän rajallamme kukkivat valkoiset ja lilat sammalleimut.

Talon seinustalla isossa kukkapenkissä ovat hehkuneet valkovuokko, tulikellukka ja keltainen kukka, jonka nimeä en muista.




Akileijoja kasvaa sekä talon seinustalla että altaan isossa kukkapenkissä. Akileijat, joita pihassamme on valkoisena, pinkkinä, punaisena ja sinisenä, ovat suosikkikukkiani monien muiden kauniiden perennojen joukossa. Vaikka minulla on jo useita akileijoja, ostin toukokuussa kaivon kupeelle pari sinivalkoista japaninakileijaa. Niistä ei kuitenkaan ole kuvaa, koska kukat ehtivät kuihtua ennen kuin ehdin tallentamaan kukinnan kameralla.

Akileijan kukassa on jotain aivan uskomatonta herkkyyttä. Muuten kasvi on kyllä aika rasittava: se leviää siemenillään kuin tauti eikä aina viihdy siinä, mihin se on istutettu vaan etsii itse mieleisensä kasvupaikan. Näin kyllä tekee moni muukin kasvi... Ainakaan kultatyräkit eivät ole suostuneet kasvamaan siinä mihin olen ne lykännyt, vaan ne kasvavat mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Myös ruskoliljat ovat vaihtaneet kasvupaikkaansa aivan käsittämättömällä tavalla.

Toinen kasvi, joka leviää aivan liiaksi, on kultapiisku. Muuten kaunis kasvi sekin ja helppohoitoinen.

Mutta vielä akileijasta... Olin jossain vaiheessa niin ihastunut tähän kukkaan, että olisin halunnut antaa tyttärellemme nimeksi Akileija. Mies ei kuitenkaan tähän suostunut ja ehkä hyvä niin... Akiksihan tyttöä olisi kutsuttu kuitenkin. Tai Leijaksi, mistä tulee mieleen epämiellyttävät kaasupäästöt... On se hyvä, että naisella on mies, joka ei anna aivan kaikkia päättömiä ideoita toteuttaa!

Viime viikonloppuna otetut kukkakuvat ovat vielä kamerassa enkä taida enää tänä iltana jaksaa niitä sieltä purkaa. Näköjään laahaa viikon, pari jäljessä tämä blogin pito, jos vertaa reaaliaikaan... Jotenkin olen jäljessä itsekin. Kallooni ei uppoa millään, että nyt eletään jo kesäkuuta ja kohta on juhannus (ja minulla alkaa kesäloma, eläköön...). Elän yhä toukokuun loppua ja joudun päivittäin muistuttamaan itselleni, että kohta on keskikesän aika!

Viimeistään kesälomalla jatkan taistelua voikukkia vastaan. Myös pihaamme levinneitä lehtokotiloita pitäisi hävittää, mutta minusta ei ole edes kotiloiden murhaajaksi. Ei, vaikka nuo riivatut limaskot pistelivät poskeensa punaisen päivänkakkarani, jo toisena kesänä peräkkäin! Muut kukat eivät ole onneksi pahemmin kotiloista kärsineet. En tiedä, mitä tehdä tuon päivänkakkaran kanssa. Kaivaisinko sen maasta ylös ja istuttaisin ruukkuun? Jos ruukun nostaisi talveksi vaikka autotalliin, mahtaisiko kasvi talvehtia siellä? Kukkapenkissä se ei ainakaan menesty, kiitos siitä kotiloille.

Mutta nyt lähden iltapalalle ja jatkamaan vanhojen käsityölehtien selailua. Ison osan olen heittänyt niistä jo paperinkeräykseen, koska monet vaatemallit ovat auttamattoman epämuodikkaita. Muutenkaan en pysty aivan kaikkea säilyttämään, tila ei riitä. Säästän lehdistä vain uusimmat sekä ne, joissa on erityisen kiinnostavia tai kivoja ohjeita.

Mutta nyt siis sinne iltapalalle.