Oman tallimme kouluratsastuskilpailut pidettiin eilen. Olin aamulla jännityksestä aivan sairas. Vatsa oli kuralla enkä ennen kisoja saanut alas kuin onnettoman leivän puolikkaan ja hieman teetä. Ruokahaluni oli täysin kateissa. Ellei ystäväni, joka käy silloin tällöin myös ratsastamassa hepallamme, olisi tullut tallille mukaani, olisi hevosen satulointikin mennyt miten sattuu. En pystynyt keskittymään ollenkaan, koska olin niin hermostunut ja jännittynyt kilpailujen vuoksi. Naurettavaahan se on, että aikuinen ihminen hermoilee sillä tavoin pikkukisojen vuoksi... Mutta minkäpä sitä itselleen mahtaa!

Olimme tallilla hyvissä ajoin ennen luokan 2 alkua, joten minulla oli hyvää aikaa verrytellä heppaa. Ja hyvä niin, sillä herra oli taas vaihteeksi hyvinkin laiskanpulskea. Oikea laukka ei noussut kirveelläkään silloin kun olisi pitänyt ja muutenkin heppaa sai potkia liikkeelle kaiken aikaa. Vartin ratsastettuani olin aivan hikinen ja naatti. Olin satavarma siitä, että laukkaohjelma menee täysin penkin alle.

Mutta mutta... Heppapa yllätti! Oikea laukka nousi kauniisti täsmälleen siinä missä pitkin ja muutenkin ruuna oli kisakentällä aivan riittävän reipas. Mitäpä siitä, että vasemman laukan sijaan nousi oikea laukka ja teimme pääty-ympyrän vastalaukassa... Eipä siihenkään joka heppa kykene. Sitä paitsi, saimme laukan korjattua oikeaksi ennen lävistäjälle ratsastusta. Olin hyvinkin tyytyväinen suoritukseemme ohjelman ratsastettuamme. Heppa ei keksinyt mitään ylimääräisiä kotkotuksia enkä minä unohtanut rataa. Muutamille sattui unohduksia ja muutamat hevoset myös niskuroivat kentällä. Olin tyytyväinen, kun itse säästyin sellaiselta.

Sijoituksemme ei kuitenkaan ollut niin hyvä kuin olin toivonut. Luokkaa osallistui 13 ratsukkoa, meidän sijoituksemme oli 8. ja saimme pisteitä 141 / 250 p. Pisteiden keskiarvoksi jäi surkeat 6,4. Eniten minua harmitti se, että kohtaan, jossa arvioidaan ratsastajan vaikutusta hevoseen, tuomari oli kirjoittanut: "jännitys näkyi läpi ohjelman". Pisteitä saimme tuosta osiosta vain 5.

Kisat eivät siis menneet hyvin mutta eivät huonostikaan. Toisaalta olen tyytyväinen, toisaalta en. Tiesin, että emme tule voittamaan, mutta silti olin toivonut hieman parempaa sijoitusta ja parempia pisteitä. No, harjoitus tekee mestareita. Emme ole harjoitelleet tarpeeksi. Moni tallilla on sanonut, että hevoseni on kehittynyt paljon. Töitä on siis tehty ja edelleen niitä on tehtävä, sen tämä kilpailu osoitti. Ja aionkin tehdä, vaikka tarkoitukseni ei olekaan lähteä heppani kanssa kisakentille. Se on aivan liian stressaavaa ja aikaa vievää. Haluan pitää tämän hevosharrastuksen rentouttavana, hauskana vapaa-ajan harrasteena, en halua sen tuovan stressiä missään muodossa. Silti haluan kehittyä ratsastajana, joten tunteja tulen varmasti ottamaan tulevaisuudessakin.

Tässä vielä muutaman kuva, jotka otettin kisapäivänä alkuverryttelyn aikana. Varsinaisen kilpailusuorituksen mieheni otti videolle, täytyy katsoa se jossain vaiheessa. YouTubeen en tule sitä laittamaan...