lauantai, 25. helmikuu 2017

Tunnetiloja: En hyljännyt

Elämässä on joskus hetkiä, jolloin joutuu epätoivon valtaan. Silloin tuntuu siltä, että mitään korkeampaa voimaa ei ole ja ettei elämä kanna. Usein olen kuitenkin huomannut, että kyllä se elämä kantaa sittenkin. Alla oleva pastellimaalaus kuvaa tätä oivallusta. Elämä, Jumala, enkelit - mikä se kenellekin sitten on - kantavat meitä vaikeuksien keskellä, valoa pilkahtaa pimeän tunnelin päässä juuri sillä hetkellä, kun epätoivo on sinut vallannut ja luulet, että tämä oli nyt tässä, et jaksa enää.

Näin minä ainakin olen kokenut, muiden puolestahan en toki voi puhua.

Meidän elämässämme sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista. Viikko sitten teinipoika joutui kolariin mopoautollaan; säikähdimme kaikki, mutta poika ja hänen ystävänsä selvisivät onneksi mustelmilla. Mopoauto sen sijaan meni siihen kuntoon, että todennäköisesti se menee lunastukseen. Ainakin mies oli sitä mieltä, että ei sitä enää pysty korjaamaan. Koko vasen kylki meni päreiksi, keskipalkki taipui ja irtosi rungosta. Tuulilasi halkesi ja kojelauta samoin. Mutta pojat säilyivät ehjinä ja se on pääasia!

Kaikkien näiden tämänkaltaisten tapahtumien keskellä olen kuin tuo maalaukseni tyttö, jota enkelit kantavat. Vaikka välillä tipahdan epätoivon synkeään kuiluun, niin aina sieltä on ylös päästy. Aina minua on kannettu, kun en ole itse jaksanut kulkea. Siitä olen kiitollinen.

IMG_4456.jpg

Taide on viime aikoina ollut minulle lähinnä keino purkaa omia tunnetilojani. Siinä tarkoituksessa se on palvellut hyvin. Päähäni putkahtaa jatkuvasti erilaisia kuvia arkeeni liittyvistä asioista, jotka on sitten laitettava paperille. En tiedä milloin koittaisi sellainen hetki, että jaksaisin paneutua maalaamiseen ihan toden teolla, tehdä siis sellaisia töitä, joita voisi esitellä muillekin tai laittaa seinälle. Muotokuvat eivät lähteneet oikein putkeen ja mieluummin muutenkin maalaan nykyään jotain, jossa saa ottaa enemmän vapauksia. Kopiointi ei kiinnosta enää. Hyvän maalauksen tekeminen vaatisi kuitenkin sen, että olisi levännyt ja saisi keskittyä rauhassa. Tähän ei ole oikein ollut mahdollisuutta viime aikoina. Joko olen liian väsynyt tai sitten on jotain muuta puuhaa, joka menee maalaamisen edelle.

Mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, jolloin on taas aikaa maalata ihan "vakavissaan". Teos nimeltä Vihreä nainen ainakin odottaa kovasti pääsyä kankaalle... Kuva on valmiina päässäni ja odottaa... Samoin haluaisin saattaa loppuun hevostaulun, jonka aloitin akryylimaalauskurssilla marraskuussa 2015. Toivon, että nyt kun olen talvilomalla, jaksaisin jonain päivänä paneutua ainakin tuon hevostyön loppuun saattamiseen. Aika näyttää, miten käy.

tiistai, 17. tammikuu 2017

Muotokuvaharjoitus: isä

Akryylivärit saavat edelleen odottaa, sillä päätinkin kokeilla vaihteeksi muotokuvan tekoa. Malliksi valikoitui edesmennyt isäni, tarkemmin sanoen mustavalkoinen valokuva, jossa isäni on ehkä n. 30-vuotias. Minähän en ole isääni nuorena koskaan nähnyt, koska minun syntyessäni hän oli jo yli neljänkymmenen. Niinpä kuvaa tehdessäni minulla ei ollut muuta mielikuvaa apunani kuin vain tuo vanha valokuva.

Muotokuvan tekeminen on haasteellista, eikä tämäkään työ kovin hyvin onnistunut. Ehkä siitä isäni nippa nappa tunnistaa, mutta jotain outoa tässä kuvassa silti on. Sitä ei ehkä huomaa, jos ei ole mallina ollutta valokuvaa vieressä ja sitä en halua tänne laittaa... Mutta kasvot ovat ehkä hieman liian pitkät (klassinen virhe, josta eräässä oppikirjassa varoitettiin) ja ehkä varjostuksissakin on jotain pielessä.

No, tämä oli harjoitustyö eikä tule ikinä päätymään mihinkään näyttelyyn eikä kenenkään seinälle. Seuraavaksi "uhriksi" otan oman ylioppilaskuvani. Ehkä oman kuvan tekeminen on helpompaa, tai sitten ei. Sepä jää nähtäväksi. Varmaa on vain se, että hyviä muotokuvia en opi tekemään muuta kuin harjoittelemalla.

Nuorena piirtelin muotokuvia lyijykynällä ja ne olivat mielestäni kyllä ihan onnistuneita - ainakin silloin tuntui siltä. En tiedä ovatko taitoni sitten vaan ruostuneet vai onko aika kullannut muistot noiden lyijykynätöiden osalta. Toisaalta, jos joskus on jotain osannut, niin eiköhän se taito ole vielä uudelleen opittavissa.

Tässäpä tämä hieman epäonnistunut muotokuva, jossa isäni näyttää lähinä aasialaiselta nuorukaiselta suomalaisen miehen sijaan...

HUOM! Jos täällä käy sukulaisia katsomassa, niin kommentoikaa ihmeessä tätä kuvaa, koska tiedätte, miltä malli on luonnossa näyttänyt! Kaikki asialliset kommentit ovat tervetulleita!

IMG_4435.jpg


 

perjantai, 30. joulukuu 2016

Tunnetiloja: Jumalani, miksi minut hylkäsit?

Loppuvuosi on ollut raskas. Kaamosväsymys ja stressi ovat vieneet voimat ja kaiken kruunasi se, että teinipoikamme sai nivelreumadiagnoosin. Poika on vasta 16-vuotias... Tätä asiaa olen surrut ja purin tunteitani taas kerran kuvan tekemiseen. Syntyi työ nimeltä "Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Tältä se näyttää:

IMG_4433.jpg

Toivon, että tästä kuvasta välittyy edes osa siitä surusta, tuskasta ja väsymyksestä, jota olen viime aikoina tuntenut. En tiedä tuoko uusi vuosi tullessaan mitään helpotusta, mutta toivon niin. Onneksi joulun aikaan sain vähän levättyä, mutta en kyllä riittävästi.

Haluja maalaamiseen ja piirtämiseen olisi edelleen, mutta mitään kunnollista ei tunnu nyt syntyvän. Yksi työ lensi jälleen keskentekoisena roskikseen, en vaan jaksanut tehdä sitä loppuun enkä jättää muhimaankaan. Työ pastellivärien kanssa ei tunnu nyt sujuvan, jos tässä viikonloppuna jaksan, kaivan akryylivärit esiin. Jospa vaikka saisin viimein loppuun hevostaulun, jonka aloitin jo yli vuosi sitten.

Tämmöinen elämänvaihe on nyt menossa. Kiirettä ja huolta riittää kasvavien ja murrosikää potevien ja sitä lähestyvien lasten kanssa. Ehkä tämä joskus tästä helpottaa, mutta aika ajoin elämä näyttää kyllä aika synkältä.Teinit laittavat vanhemmat koville. Pitäisi vaan jaksaa, mutta kyllä se on välillä niin vaikeaa.

Kaikille tämän blogin lukijoille toivotan kuitenkin onnellista uutta vuotta! Ehkä sitä onnea riittäisi ripaus tänne meillekin.

torstai, 27. lokakuu 2016

Valkoinen hevonen

Halusin jatkaa mustavalkoisten kuvien sarjaa ja niinpä tein pastelliväreillä yhden hevostyön. Mallina oli valokuva Hymy-ponista, joka laidunsi kesällä laumassa yhdessä meidän Rompun kanssa.

Tästä työstä ei juurikaan ole mitään sanottavaa. Se ei ole mielestäni erityisen hyvä, mutta ei erityisen huonokaan. Seuraavan työn teen varmaankin väreissä, koska alan taas vaihteeksi kaivata niitä. Sitä se tämä lokakuun harmaus teettää!

Mutta tässä kuva valmiista työstä:

IMG_4388.jpg

tiistai, 6. syyskuu 2016

Tanssijatar

Mustavalkoinen linja jatkuu nyt vielä ainakin yhden kuvan verran. Vaikka en itse harrasta tanssia enkä sitä mitenkään aktiivisesti seuraa (esim. mitään tanssikilpailuja), niin tanssijoissa on silti jotain kovin kiehtovaa. Niinpä tein kuvan tanssijattaresta. Malli löytyi internetin syövereistä.

Tässäkin pastellityössä on käytetty pääasiassa mustaa, harmaata ja valkoista. Lisäksi ripaus vaaleanruskeaa, punaruskeaa ja punaista, sekä vaaleaa lilaa. Työn koko on noin 30x40 cm; minulla kun sattuu olemaan pari sitä kokoa olevaa pastellimaalauslehtiötä, niin useimmat työt ovat tuota "vakiokokoa".

IMG_4326.jpg